Piilolinssit Suomen suurin piilolinssi-infosivusto

Piilolinssien historia 1/2

  Leonardo Da Vincin hahmotelma piilolinsseistä
  Leonardo da Vincin varhainen hahmotelma.
   

Näkökyvyn korjaamiseen on käytetty erilaisia linssejä jo vuosisatojen ajan. Ensimmäiset päässä pidettävät silmälasit kehitti ilmeisesti Salvino D'Armate noin vuonna 1284 Pisassa, Italiassa, vaikkakin joidenkin mielestä kunnia kuuluu firenzeläiselle Alessandro Spinalle.

Ensimmäisiä silmälaseja käytettiin myopian eli likinäköisyyden korjaamiseen. Kaukonäköisyyden korjaavia silmälaseja alettiin valmistaa vasta 1400-luvulla.

Leonardo da Vinci hahmotteli ensimmäiset suunnitelmat piilolinsseistä jo 1508. Brittiläinen astronomi Sir John Herschel ehdotti 1820-luvulla linssiä, joka hiottaisiin täsmälleen silmän pinnan muotoiseksi. Silmän pinnasta ei kuitenkaan pystytty ottamaan muottia ennen anestesian kehitystä.

Saksalainen lasisilmien valmistaja F.A. Müller teki 1887 silmään asetettavan läpinäkyvän linssin, jota käytettiin vahingoittuneen silmän suojaamiseen. Ensimmäiset varsinaiset piilolinssit valmistettiin 1888, tekijöinä sveitsiläinen fyysikko A. Eugen Fick ja pariisilainen optikko Edouard Kalt kumpikin tahollaan. Kunnia annetaan yleensä Fickille, joka teki muotteja ensin kaniinien silmistä ja myöhemmin linssit itselleen. Ne olivat erittäin epämukavat ja tarinan mukaan hän pystyi pitämään ensimmäisiä koekappaleitaan vain kaksi tuntia.

Tekniikan kehityksen myötä linsseistä tuli parempia ja ne pystyttiin sovittamaan paremmin silmään. Piilolinssit valmistettiin kuitenkin edelleen lasista, joten ne estivät hapen kulun silmään ja lisäsivät tulehdusten vaaraa.

Osa 2/2: Modernit piilolinssit

Storia delle lenti a contatto (italiaksi)

---
 Piilolinssit - etusivu
---
 Linssipaketin lyhenteet
---
 Piilolinssien hoito---
 Meikkaus ja piilolinssit
---

---
 Mistä edulliset piilolinssit?
---


---
 Miksi eri linssityyppejä?
---
 Kuukausilinssit
---
 Päivä- eli kertakäyttölinssit ---
 Värilliset piilolinssit ---
 Tooriset ---
 Jatkuvakäyttöiset ---
 Moniteholinssit---
 Pitkän vaihtovälin ---
 Linssien valmistajat---


---
 Kuivuneet piilolinssit
---
 Nukuitko linssit silmissä?---
 Silmän taakse jäänyt linssi---
 Kuivat silmät
---
 Rikkoutunut piilolinssi---


---
 Riittääkö UV-suoja?
---
 Pidennä linssien kestoa
---


---
 Mitä silmien väri kertoo?
---
 Tee online-näkötesti
---
 Apua värisokeuteen?
---
 Leonardo da Vincin linssit
---
 Aivan muut linssit
---
 Lisää artikkeleita...


Halvat.net
Vaatteet Kosmetiikka
Matkailu Musiikki